Toimintasuunnitelma 2011
Toiminta jatkuu pääpiirteittäin samassa muodossa kuin aikaisempinakin vuosina.
Kesäaikaan torstaiset kokoontumiset Länsi-Uudenmaan kuppiloissa, viimevuoden viitoittamalla tiellä. Huonolla kelillä pysytään omassa keittolassa.
Aikaisemmin solmitun sopimuksen mukaisesti metsäajosta kiinnostuneet kurapyörämiehet Jukin johdolla ja valvonnassa jatkavat enduroharrastusta Syndalenin maastossa.
Perinteinen Liedon mp-kirkko on äitienpäivän aattona 7.5. Siellä kelpaa kyllä pakanankin käydä, ihan kannatusmielessä :))
Hymyilevän Motoristin kevätpäivät ovat tänä vuonna Lahdessa 28.5
Tällä kertaa on tarkoitus olla "yön-yli" reissulla ja kerho onkin varannut majoitusta Sysmän seudulta. Tarkempaa infoa myöhemmin, mutta totuttuun tapaan satasen satsauksella pääsee mukaan.
Tammisaaren 8-ruukin ajo sattumoisin samana viikonloppuna Tänäkin vuonna osittain uudistuneena tapahtumana järjestettävä retki on läheltä saavutettavissa.
Lähtö ja maali Tammisaaren kauppasatamasta ja hintaa on alennettu kohtuulliseksi. Ajomatkaa n.200km
Tuomaritehtäviä rata-ajossa olisi tänä vuonna luvassa Kemorassa, Vetelissä. Kisapäivä on 31.7 ja viittä innokasta kaveria tarvitaan. Toki enempi parempi !!
Matkaa radalle 522km, joten lämmittelyajoa piisaa!
Syksyn reissu suuntautuu tänä vuonna Imatran suunnalle. Ajankohta on varmistettu 3-4.9 ja majoitus Imatran Valtionhotellissa. Satanen taas plakkariin ja kiivasta menoa piisaa. Lisätietoja myöhemmin kesällä.
Kauden päätös ja pikkujoulukinkerit pidettäneen myös tänä vuonna hyvissä ajoin. Aika ja paikka avoin, mutta kerhon tilat toimivat avajaisissa kohtuudella, joten myös tuo mahdollisuus on olemassa.
|